Matti Apunen kirjoitti tiistaina Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa verkko-opetuksesta. "Maalaisyliopiston loppu" -otsikoidussa kolumnissa Apunen kertoo Stanfordin yliopiston presidentin John L. Hennessyn sanoneen taannoin "Tsunami on tulossa", tarkoittaen verkko-opiskelua ja verkko-opetuksen yleistymistä. Alkuperäistä lähdettä Apunen ei kerro mutta nopea Googlaus paljastaa lähteen olleen Hennessyn keynote-puhe Computing Research Associationin järjestämässä Snowbird Conferencessa heinäkuussa 2012.
"Tsunami on tulossa" ("The coming tsunami") on toki hyvä ilmaisu verkkoviestinnän ja verkko-opetuksen muutoksesta, vaikka se täysin väärässä onkin. Koska verkkoviestintä on mullistanut tapamme pitää yhteyttä ihmisiin, on se myös samalla mullistanut opetuksen, joka on perinteisenkin mallin mukaan jonkinlaista kommunikointia, vaikkei vuorovaikutusta. Kommunikaation mullistuksesta kertoo se, että monelle esimerkiksi verkkopuhelut esimerkiksi Skypen kautta ovat korvanneet perinteiset puhelut ja Facebookissa kommentoidaan tilapäivityksiä, jopa sellaisten henkilöiden, joiden kanssa ei muussa tapauksessa oltaisi juurikaan tekemisissä. Yhteydenpito on siis helpompaa kuin koskaan aiemmin ja tämä heijastuu myös opetukseen!
Verkkoviestinnän muutos on ns. maallikkojen näkökulmasta edennyt nopeasti. Muutama vuosi sitten verkon tärkein kommunikointiväline oli sähköposti, jollaista ei jokaisella edes ollut. Vaikka itselleni sosiaalisen median välineet ovat olleet tuttuja 90-luvulta asti, monelle ne ovat osa 2010-luvun teknologiaa. Uskoisin, että monelle verkkoviestinnän välineet ovat tulleet varsin yllättäen ja yhtäkkiä onkin "pitänyt" olla Facebookissa, osata käyttää Skypeä ja olla yhteydessä verkon kautta. Tässä mielessä tsunami on terminä osuva.
Miksi "Tsunami on tulossa" on sitten täysin väärässä? Koska tsunami ei ole enää tulossa. Suomessakin korkeakoulut ovat kehittäneet verkko-opetustaan jo 15-vuotta. Verkko-opetus ei ole uusi asia, edes Suomessa. Valitettavasti suurin osa korkeakouluista on jäänyt vielä lapsenkenkiin kehityksessään. Muutama poikkeus löytyy. Suomessa on jo vuosia puhuttu siitä, miten verkko-opetus on tulossa eikä olle huomattu sitä, että sen pitäisi jo olla täällä. "Tsunami on tulossa" on siis erittäin virheellinen lausunto, tsunami on täällä jo ja suomalaiset oppilaitokset ovat hukkumassa tulva-aaltoon ilman toivoakaan pelastumisesta ellei jotain tehdä heti!
Syitä siihen, miksi suomalainen verkko-opetus on jäänyt niin jälkeen kehityksestä, on helppo löytää lukemalla vaikka Apusen pääkirjoitusta:
"Online-opiskelu ei ole tietenkään ongelmatonta. Se sopii matemaattisiin aineisiin ja todennäköisesti parhaiten kieliin. Monissa humanistisissa tieteissä on vaikeampaa. Voi myös olla, että verkko-opiskelussa petkuttaminen on helpompaa kuin tentissä, ja niin edelleen." (Apunen, HS)
"Online-opiskelu ei ole tietenkään ongelmatonta. Se sopii matemaattisiin aineisiin ja todennäköisesti parhaiten kieliin. Monissa humanistisissa tieteissä on vaikeampaa. Voi myös olla, että verkko-opiskelussa petkuttaminen on helpompaa kuin tentissä, ja niin edelleen." (Apunen, HS)
Apusen näkemys edustaa valitettavan monen korkeakoulunkin opettajan ja päättäjän näkemystä. Verkko-opetus on lopulta yksisuuntaista, vaikka samassa kolumnissa onkin vuorovaikutusta kehuttu. Matemaattiset aineet ja valitettavan usein kieltenopetus ovat opettajan luennointia ja satunnaisia itsenäisiä harjoituksia. Koska verkkoviestintä mahdollistaa aidon vuorovaikutuksen ilman fyysistä läsnäolopakkoa, sopii verkko-opetus erinomaisesti esimerkiksi humanististen aiheiden käsittelyyn. Näissä vuorovaikutus ryhmän kanssa ja keskustelut nousevat oleelliseksi osaksi oppimista ja tiedonrakentamista.
Samasta lainauksesta voidaan myös huomata toinen suomalaisen verkko-opetuksen keskeinen ongelma: huijaamisen pelko. Koska verkko-opetuksessa opettaja ei voi haukkana valvoa jokaista opiskelijan liikettä, pelätään huijaamista enemmän kuin melkeinpä mitään muuta. Opiskelijahan voi vaikka keskustella jonkun toisen opiskelijan kanssa ja jakaa osaamaansa tietoa, ehkä jopa syventää tietoaan keskustelemalla alan asiantuntijan kanssa! Työelämälähtöisyyden näkökulmasta tämä on hyvä asia, mutta opettajille tämä tuntuu olevan suuri pelko ja uhka.
Suomalainen verkko-opetus perustuu liian paljon siihen, että siirretään luokkahuonetilanne verkkoon. Hyvä esimerkki tästä on Second Life -virtuaalitodellisuus, johon suomalaisetkin oppilaitokset liittyivät muutama vuosi sitten. Maailmassa, jossa liikutaan lentämällä ilman mitään apuvälineitä, ei ole fysiikan lait samanlaisia kuin todellisuudessa. Oma hahmo, avatar, ei väsy seisomiseen eikä toisaalta vaadi fyysistä kontaktia toisten kanssa. Keskustelut onnistuvat joko mikrofonilla tai kirjoittamalla. Virtuaalitodellisuus sopii erilaisten asioiden mallintamiseen loistavasti. Mutta mitä tekivät korkeakoulut? Rakensivat omille tonteilleen rakennuksia, joissa oli seinät, katot, lattiat ja luokkahuoneita pöytineen, tuolineen ja valkokankaineen! Romukoppaan olivat joutuneet fysiikan lakien rikkominen tai innovaatinen virtuaalitodellisuuden käyttö. Lopputulos oli se, että verkko-luennolla Second Lifessa avatarit istuivat riveissä huoneessa ja kuuntelivat luentoa aivan kuin missä tahansa luokkahuoneessa. Kirsikkana kakun päällä Second Lifen sisäänrakennettu toiminto sai avatarin pään nuokkumaan lyhyen ajan jälkeen ellei käyttäjä tehnyt jotein, kuten liikuttanut hiirtä tai kirjoittanut tekstiä.
Luokkahuoneellinen istuvia ja nuokkuvia avatareja kiteyttääkin mielestäni hyvin suurimman ongelman luokkahuonetilanteen siirtämisestä sellaisenaan verkkoon: mikään ei muutu! On turha toivoa opetuksen maagisesti siirtyvän verkkoon, jos siirtoa ei tehdä. Lisäksi, on turha toivoa verkko-opetuksen toimivan niin kauan kun opettajat pitävät kiinni vanhanaikaisesta luennoitsija-auktoriteetistaan ja väkisin yrittävät käyttää vanhoja opetusmenetelmiä uusilla välineillä. Nyt onkin aika myöntää tosiasiat ja muuttaa opetustapoja vastaamaan nykypäivän tarpeita. Muutos on tapahduttava heti tai Suomi jää vielä enemmän jälkeen opetuksessa eikä PISA-tutkimukset enää lohduta. Maalaisyliopiston sietääkin haudata!
Luokkahuoneellinen istuvia ja nuokkuvia avatareja kiteyttääkin mielestäni hyvin suurimman ongelman luokkahuonetilanteen siirtämisestä sellaisenaan verkkoon: mikään ei muutu! On turha toivoa opetuksen maagisesti siirtyvän verkkoon, jos siirtoa ei tehdä. Lisäksi, on turha toivoa verkko-opetuksen toimivan niin kauan kun opettajat pitävät kiinni vanhanaikaisesta luennoitsija-auktoriteetistaan ja väkisin yrittävät käyttää vanhoja opetusmenetelmiä uusilla välineillä. Nyt onkin aika myöntää tosiasiat ja muuttaa opetustapoja vastaamaan nykypäivän tarpeita. Muutos on tapahduttava heti tai Suomi jää vielä enemmän jälkeen opetuksessa eikä PISA-tutkimukset enää lohduta. Maalaisyliopiston sietääkin haudata!